Saastamoisen säätiön tuella työllistetään 20 nuorta ja istutetaan 10 hehtaaria uutta metsää

Vuonna 1968 perustettu Saastamoisen säätiö on merkittävä tukija Suomen tieteen ja taiteen toimijoiden parissa. Kolmasosa säätiön tukitoiminnasta kohdistuu yhteiskunnallisiin hankkeisiin, kuten Taimitekoon. Vuonna 2020 säätiö tukee Taimitekoa 50 000 eurolla, jonka avulla 20 nuorta työllistyy ja istuttaa Suomeen 20 000 uutta puuntaimea.

Saastamoisen säätiön toiminnan juuret kietoutuvat metsän ympärille, minkä vuoksi Taimiteko-toiminnan tukeminen osoittautui luonnolliseksi yhteistyömuodoksi Suomen 4H-liiton kanssa.

”Tekemällä oppii parhaiten, mikä on myös 4H-liiton slogan. Taimiteossa konkreettinen tekeminen kohdistuu nuorille tärkeään asiaan eli ympäristöön ja nuoret pääsevät suoraan vaikuttamaan itselleen tärkeisiin asioihin. Taimiteko on myös luontainen keino edistää kestävää kehitystä”, sanoo Saastamoisen säätiön hallituksen puheenjohtaja Petteri Karttunen.

Saastamoisen säätiö tukee Taimitekoa 50 000 eurolla vuonna 2020. Rahoituksen avulla Suomeen voidaan istuttaa 20 000 uutta taimea ja luoda 10 hehtaaria uutta metsää. Istutukset ovat kesäkuussa 2020 Utajärvellä (5 hehtaaria) sekä Simossa (5 hehtaaria), ja molemmissa istutuksissa työllistyy 10 nuorta eli yhteensä 20 nuorta. Taimet istutetaan Vapo Oy:n Suomen 4H-liitolle lahjoittamille, turvetuotannosta poistuneille maa-alueille.

Säätiö näkee Taimiteon esimerkillisenä kanavana nuorille toteuttaa itseään ympäristön hyväksi ja samalla saada arvokasta kesätyökokemusta. Taimitekoa luotsaavan 4H-järjestön toiminnan tavoitteena onkin muun muassa lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäiseminen tarjoamalla monipuolista toimintaa, opettamalla sosiaalisia ja arjen taitoja sekä työelämätaitoja.

Taimiteko-toimintamalli työllistää ja aktivoi nuoria ympäri Suomea rekrytoimalla ja kouluttamalla nuoria taimien istutustyöhön. Nuoret saavat istutustyöstä palkkaa ja oppivat samalla luonnosta, metsien tärkeydestä ja kestävästä kehityksestä. Monille taimien istuttaminen on myös ensimmäinen kesätyö.

”Meille 4H:ssa on erittäin hienoa saada Taimitekoon Saastamoisen säätiön kaltainen tukija ja yhteistyökumppani. Lapsi- ja nuorisojärjestönä meidän on helppoa jakaa Saastamoisen säätiön arvot: avoimuuden, asiantuntevuuden ja jatkuvuuden. Järjestössämme työskentelevät ihmiset ovat nuorten työllistämisen asiantuntijoita ja koko Taimiteko-malli on toteutettu hyvin avoimella tavalla. On hienoa, että yhteistyömme on lähtenyt hyvin liikkeelle ja uskon, että se kantaa pitkälle tulevaisuuteen suomalaisten lasten ja nuorten parhaaksi”, kertoo Suomen 4H-liiton toimitusjohtaja Tomi Alakoski.

Liisa ja Osmo P. Karttusen yli 50 vuotta sitten perustama Saastamoisen säätiö on tullut tunnetuksi suomalaisen yhteiskunnan tieteen ja taiteen toimijoiden työn sekä yhteiskunnallisten hankkeiden tukijana. Saastamoisen säätiö jakaa vuosittain apurahoja noin 4 miljoonan euron edestä.

Lisätietoja Saastamoisen säätiö

Lue lisää 4H-nuorisotyöstä

Mari Pöyhtäri Viestintäpäällikkö mari.poyhtari@4h.fi