PEFC Suomi on kumppanina 4H:n It’s about taimi -koulukiertueella: ”Teemme yhteistyötä nuorten metsäosaamisen kehittämiseksi”
PEFC Suomi kertoo 4H-järjestön It’s about taimi -koulukiertueella puuperäisen tuotteen vastuullisesta alkuperästä ja sertifioinnin roolista metsien hoidossa ja käytössä.
Metsät ovat tärkeässä roolissa ilmastonmuutoksen hidastamisessa. Siitä syystä me PEFC Suomella pidämme tärkeänä, että yhdeksäsluokkalaiset saavat monipuolisesti tietoa metsien mahdollisuuksista ilmastoratkaisuissa. It’s about taimi -koulukiertueella nuoret oppivat metsien virkistyskäytöstä, kestävästä hoidosta ja käytöstä, hiilensidonnasta sekä metsäperäisten tuotteiden ja tuotantoketjujen vastuullisuudesta.
Haluamme tuoda yhdeksäsluokkalaisille tietoa siitä, että puuperäisten tuotteiden alkuperää on mahdollista seurata askel askeleelta puutuotteen alkulähteille saakka. Yhdeksäsluokkalaiset saavat tietoa siitä, että uusiutuvaa puumateriaalia voi hyödyntää monipuolisesti vastuullisella tavalla. Puu voi nyt ja tulevaisuudessa korvata yhä laajemmin fossiilisperäisiä raaka-aineita ja niistä jalostettuja tuotteita.
PEFC Suomi ja 4H jakavat yhteisen arvopohjan ja olemme olleet mukana It’s about taimi -hankkeessa sen alkutekijöistä lähtien. 4H-järjestön panostus lasten ja nuorten metsä- ja luontokasvatukseen, luontoympäristön arvostamiseen ja ekologisen toiminnan opetteluun kohtaa PEFC Suomen toiminnan painopisteitä.
Mitä PEFC Suomi tekee?
PEFC on kansainvälinen metsäsertifiointijärjestelmä, joka edistää ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävää metsätaloutta. Metsäsertifiointi edistää maailman tärkeimmän maaekosysteemin, metsän, ja siitä elävien ihmisten hyvinvointia. Kestävässä metsänhoidossa luontoarvot ja puuntuotanto ovat tasapainossa – metsäluonnon monimuotoisuus sekä metsien kulttuuri- ja virkistysarvot säilytetään samalla kun harjoitetaan tuottavaa ja sosiaalisesti kestävää metsätaloutta.
PEFC-metsäsertifiointi asettaa vaatimuksia metsien kestävälle hoidolle ja käytölle. Suomessa metsänhoitoa koskevat PEFC-vaatimukset kohdistuvat muun muassa metsäluonnon monimuotoisuuden turvaamiseen, metsien hoidon suunnitteluun ja toteutukseen, työntekijöiden oikeuksiin, metsänomistajien koulutukseen ja neuvontaan sekä lasten ja nuorten metsätiedon lisäämiseen. Vaatimukset koskevat niin sertifiointiin sitoutuneita metsänomistajia kuin metsätalouden yrityksiä ja muita organisaatioita. PEFC-vaatimukset vaikuttavat laajasti suomalaiseen talousmetsien hoitoon: yli 90 prosenttia metsistä on PEFC-sertifioituja.