Nuoret istuttavat Taimiteossa yli 185 000 puun taimea kesällä 2023

Nuorisojärjestö 4H ja Taimiteko-kumppanit työllistävät kesäkuussa 2023 alle 18-vuotiaita nuoria kesätöihin ympäri Suomea. Samalla Suomeen syntyy 93 hehtaaria uutta metsää. Taimitekoja tehdään jo viidettä perättäistä kesää. 

4H-järjestön ja Taimiteko-kumppanien työllistämät nuoret istuttavat kesällä 2023 yli 185 000 kuusen ja männyn taimea 14 paikkakunnalla ympäri Suomea. Istutetuista puun taimista syntyy noin 93 hehtaaria uutta metsää. Istutukset tehdään pääosin turvetuotannosta poistuneille maa-alueille. 

Taimiteko-toiminta käynnistyi vuonna 2019 ja tämän kesän lopussa nuoret ovat istuttaneet Taimiteossa jo lähes 800 000 puun taimea eli noin 400 hehtaaria uutta metsää. Pinta-ala vastaa 560 Helsingin Olympiastadionin kenttää. 

Istutuskohteet ovat tänä vuonna Sonkajärvellä, Kärsämäellä, Pieksämäellä, Rautavaarassa, Reisjärvellä, Soinissa, Teuvassa, Virroilla, Ähtärissä, Pudasjärvellä, Jämsässä, Kemijärvellä, Utajärvellä ja Hämeenlinnassa. Taimia istutetaan kesäkuussa viikoilla 23–25.  

Nuoret saavat kesätyökokemusta taimien istuttajina 

Neljän edellisen vuoden aikana noin 550 nuorta ympäri Suomea on työllistynyt Taimiteko-istutuksissa. Myös tänä kesänä lukuisat alle 18-vuotiaat, pääasiassa peruskoulun päättävät nuoret saavat töitä Taimiteossa. Monelle nuorelle taimien istuttaminen on ensimmäinen kesätyöpaikka. 

“Ilmastonmuutos aiheuttaa nuorissa huolta. Vuoden 2021 Nuorisobarometrin mukaan nuorten voimattomuuden kokemuksia lisää se, ettei heillä ole ikänsä puolesta samanlaisia vaikuttamismahdollisuuksia kuin aikuisilla. Taimiteko-toiminta tarjoaa nuorille 4H-paikallisyhdistystemme kautta ympäri Suomea tilaisuuksia konkreettisiin tekoihin luonnon hyväksi ja ilmastonmuutoksen hidastamiseksi. Samalla nuoret kerryttävät arvokasta työkokemusta,” painottaa Suomen 4H-liiton toimitusjohtaja Tomi Alakoski. 

Taimiteossa on jo yli sata yhteistyökumppania 

Taimiteossa yritykset, liitot, säätiöt ja muut organisaatiot voivat lahjoittaa puun taimia ja näin toteuttaa yhteiskuntavastuutaan konkreettisella tavalla. Myös yksityishenkilöt voivat osallistua Taimitekoon lahjoittamalla puun taimia Taimikaupan kautta. 

Kesällä 2023 istutetaan taimia jälleen lähes 50 kumppanille, kuten Siili Solutions, Elenia, Saastamoisen Säätiö, Potwell, Kristina Cruises, Kiilto, Best Caravan, Habita, SHT-Tukku, SAK ja Akava sekä niiden jäsenliittoja ja iso joukko muita toimijoita. Uusina kumppaneina mukaan ovat tulleet muun muassa Kingspan Insulation, Nixu, Perkko, Biot, Modulight ja Greenfit Concept. 

Taimiteko-toiminnan suojelijana toimii tasavallan presidentti Sauli Niinistö 

Valtakunnallisen nuorisojärjestö 4H:n Taimiteko-toiminnassa työllistetään alle 18-vuotiaita, pääasiassa peruskoulun päättäviä nuoria sekä lisätään Suomen metsien hiilinieluja. Kuusen ja männyn taimia istutetaan alueille, jotka eivät ole olleet enää vuosikymmeniin aktiivisen metsä- tai maatalouden piirissä tai ovat poistuneet turvetuotannosta. Nuorten rekrytoinnista ja työn ohjaamisesta vastaavat paikalliset 4H-yhdistykset.

Lisätiedot ja haastattelut:
 
toimitusjohtaja Tomi Alakoski, Suomen 4H-liitto ry, tomi.alakoski@4h.fi, 040 501 5307 

viestintäpäällikkö Mari Pöyhtäri, Suomen 4H-liitto ry, mari.poyhtari@4h.fi, 044 783 0307 

Mari Pöyhtäri Viestintäpäällikkö mari.poyhtari@4h.fi