Aalto Haitek Oy lahjoittaa joululahjarahansa taimien istuttamiseen

Kerro yrityksenne toiminnasta, historiasta ja hiukan visiostanne.

Aalto Haitek Oy:ssa suunnittelemme ja tuotamme innovatiivisia, liimattomia ja lisäaineettomia massiivipuutuotteita puurakennusalan tarpeisiin. Yrityksemme valmistaa suomalaisesta männystä erilaisia kestäviä puukomponentteja muun muassa monen kokoisiin rakennuksiin ja siltoihin. Tuotteemme ovat paitsi terveydelle hyväksi vähentäen sisäilmaongelmia sekä ovat myös ympäristöystävällisiä. Ympäristö kiittää, kun rakennusalan toimijoiden ulottuvilla on tällainen kilpailukykyinen tapa rakentaa.

Patentoidut teknologiat kantavat juurensa jo vuodelle 1877 asti, kun Aleksi Kustaanpoika Honkala matkusti Amerikkaan opettamaan hirsirakentamista. Reilut sata vuotta myöhemmin puuseppä Tapani Honkala sai idean rakennussarjapaketista; puiset tiilielementit mahdollistaisivat rakentamisen ilman liimoja. Perinnerakennusten parissa pitkään työskennellyt veljenpoika Janne Honkala perusti yrityksen innovaation pohjalta. Aaltopuu eli Wave Layered Timber®, on vahva yksittäinen puukomponentti, joka korvaa perinteisen liimapuun. Tekniikassa käytetään tiettyä kuivattamisprosessia yhdessä kierretangon kanssa luoden lujan yhdistelmän.

2017 perustettu yritys vaalii kiertotalouden mukaisia periaatteita ja ne näkyvät selvästi modernissa näkemyksessämme.  Pyrimme mahdollisimman pieneen hiilijalanjälkeen yritystoiminnassamme, sekä ympäristöystävällisyyteen puutuotteissamme. Ensimmäisiä projektejamme ovat Bed&Breakfast Pinewood Stables Mäntsälässä, Helsingissä Huopalahden historiallisen aseman pihapiirin työtila, kahvila ja puinen asuinrakennus sekä Toholammin ulkopäiväkotiryhmän pyöreä, inspiroiva rakennus.

Minkälaisia ilmastonmuutoksen hidastavia toimia olette yrityksessänne jo tehneet?

Olemme pyrkineet ympäristöystävällisiin tuotteisiin, jotka eivät edes elinkaarensa lopussa aiheuttaisi kuormitusta luonnolle. Näihin tavoitteisiin olemme päässeet myrkyttömyydellä ja liimattomuudella. Missään prosessin vaiheessa puuainekseen ei lisätä mitään siihen kuulumatonta. Näin puumateriaalin voi käytännössä vaikka jättää metsään luonnollisesti maatumaan.

Käytämme materiaalina uusiutuvaa mäntyä, joka jo elinkaarensa aikana sitoo hiiltä ilmakehästä ja näin hidastaa omalta osaltaan ilmastonmuutosta. Rakennus jatkaa hiilen sitomista omassa elinkaaressaan, jonka mahdollisimman pitkään ikään panostamme modernilla teknologiallamme. Pystymme purkamaan vanhoja rakennelmia ja hyödyntämään tätä materiaalia muualla uudelleen. Käytännössä esimerkiksi sillan pystyy purkamaan ja siirtämään toiseen käyttöpaikkaan tai näin jo kerran käytetyistä komponenteista tekemään jonkin muun rakennelman. Tämän aiheen ympärillä teemme jatkuvasti uutta tutkimusta.

Pyrimme myöskin hyödyntämään 100%:sti kaiken tuotannossamme muodostuvasta sahanpurusta, mm. energiana tai eristeenä, jolloin toiminnastamme ei jää mitään jätettä. Olemme myös sopineet työntekijöiden kesken, että kaikki työmatkat tehtäisiin mahdollisimman paljon julkisilla kulkuneuvoilla, eikä kukaan käyttäisi yksityisautoa.

Miten ilmastonmuutos vaikuttaa juuri teidän alanne yritykseen?

Yritykset joutuvat entistä enemmän ja tarkemmin miettimään kuinka heidän toimintansa vaikuttaa ilmastonmuutokseen ja luontoon. Asioihin pitäisi pystyä reagoimaan hyvin nopeasti, sillä toimia tarvitaan nyt. Tekemällä liimattomia puumateriaaleja emme kuormita luontoa ja näin edistämme omalta osaltamme yritysten ympäristövastuullisuutta.

Teemme jatkuvasti tuotekehittelyä, jotta materiaaleja voitaisiin käyttää mahdollisimman laajalti monella eri osa-alueella. Varsinkin palonkestävyys ja äänieristysominaisuudet ovat ominaisuuksia, joilla voimme laajentaa tätä käytettävyyttä

Mikä sai teidän lähtemään mukaan Taimitekoon? Miksi valitsitte juuri meidän?

Keskustelimme yrityksemme siitä, miten joululahjarahat haluttaisiin käyttää tänä vuonna. Meille on luonnollista, että puualan yrityksenä mekin istuttaisimme puita, käytämmehän me puuta materiaalina. Eli emme vain käyttäisi puuta, vaan myös palaisimme sinne alkulähteelle ja pistäisimme uusia puita kasvamaan.

Toinen syy miksi halusimme juuri Taimitekoon mukaan, on nuorten työllistäminen. Olemme aikaisempina vuosina työllistäneet 4H-nuoria ja oma poikanikin käy 4H-kerhossa, eli toiminta on tuttua.

Mihin yritystoiminnan osioon olette ajatelleet hiilikompensaation vaikuttavan?

Joulurahamme menevät tänä vuonna työmatkoista aiheutuneisiin hiilidioksidipäästöihin. Tällä summalla istutetaan 400 uutta puuta Suomeen. Pyrimme kuitenkin koko prosessissamme pienimpään mahdolliseen hiilijalanjälkeen.

Mitkä terveiset haluaisitte lähettää muille ihmiselle/yrityksille?

Toivoisimme, että myös muut metsä- ja puurakennusyhtiöt kantaisivat vastuun puiden istuttamisesta ja hiilijalanjäljestään. Teoilla osoitetaan, että oma osa kannetaan kekoon ilmastonmuutoksen hidastamisesta ja ympäristöystävällisyydestä.

Toivomme, että mahdollisimman monet lähtisivät istuttamaan puita ja samalla työllistämään nuoria. Digitaalisessa maailmassa on entistä tärkeämpää päästä sinne metsään, josta saamme puhtautta ja raikasta hengitysilmaa. Taimitekoja tehtäisiin työmme vastapainona ja huolehdittaisiin, että sinne metsään pääsee tulevaisuudessakin.

Lisätietoa:

Toimitusjohtaja

Tiina Kapela

tiina.kapela@aaltohaitek.fi

+358 44 738 9662

Lue lisää:

www.aaltohaitek.fi

AALTO HAITEK on kestävän kehityksen edelläkävijä, joka suunnittelee, kehittää ja tuottaa innovatiivisia, lisäaineettomia sekä terveellisiä tuotteita puurakennusalan tarpeisiin. Toiminnassamme patentoidut teknologiamme yhdistyvät kuuden sukupolven mittaiseen kokemukseen. Olemme osa Suomen kasvavaa bio- ja kiertotaloutta.

Kuvien copyrights: Archmospheres, Maiju Suni, Aalto Haitek(ylhäältä alas)

Roosa Hautala Taimiteko-koordinaattori roosa.hautala@4h.fi