Potwellin lahjoittamia taimia kasvaa Suomessa pian jo 50 000
Potwell Oy on lahjoittanut pakatun ruokaperunan hiilijalanjäljestä johdetun määrän taimia jo viiden vuoden ajan. Yhteenlaskettuna taimista kasvaa lähes 25 hehtaaria uutta metsää. Tänä vuonna taimet istutetaan Sonkajärvelle. Istuttajina toimivat Kajaanin 4H-yhdistyksen rekrytoimat nuoret.
Potwell Oy on seitsemän perunapakkaamon ja -kuorimon omistama Suomen suurin perunatuotteiden myynti-, hankinta- ja kehitysyhtiö. Yrityksen yhteistyö Taimiteon kanssa käynnistyi vuonna 2020.
Luonnonvarakeskus LUKE on laskenut Potwellin pakatun ruokaperunan hiilijalanjäljen olevan 11–12 g / 100 g, ja tästä laskelmasta on Taimiteko-yhteistyössä johdettu istutettavien taimien määrä. Metsän 55 vuoden kiertoaikana hiiltä sitoutuu ilmakehästä perunoiden hiilijalanjälkeä vastaava määrä.
Potwell on tutkinut tuotantonsa hiilijalanjälkeä suunnitelmallisesti jo yli 10 vuoden ajan. Tavoitteena on läpinäkyvä vastuullinen toiminta ja päästöjen minimointi.
Kumppanuuden sinetöivät toiminnan läpinäkyvyys ja yhteiset arvot
4H:n ja Taimiteon toiminnan läpinäkyvyys ja uskottavuus olivat tekijöitä, jotka vaikuttivat päätökseemme valita kumppaniksemme juuri tämä organisaatio.
Taimiteon toiminnan arvot täydentävät hyvin oman toimintamme filosofiaa. Nuorten työllistäminen ja ympäristötietoisuuden lisääminen ovat asioita, jotka koemme tärkeiksi yhteisen tulevaisuuden kannalta.
Yritysesittelyissä kerromme hiilijalanjäljen laskemisesta ja Taimiteosta. Tämä herättää usein kiinnostusta asiakkaissa ja kerää positiivista palautetta. Etenkin paikallisten nuorten työllistäminen on noussut keskusteluihin asiakas- ja sidosryhmätapaamisissa.
Suurin osa asiakkaista on lähtenyt mielellään tukemaan Taimiteon toimintaa kauttamme.
Potwell Oy on seitsemän perunapakkaamon ja -kuorimon omistama Suomen suurin perunatuotteiden myynti-, hankinta- ja kehitysyhtiö. Omistajiemme lisäksi toimittajiimme kuuluu joukko tavarantoimittajia kera erilaisten tuotteiden. Viimeisimpänä valikoimaamme liittynyt kauppakunnostetut sipulit, porkkanat ja punajuuret. Varsinainen henkilöstömäärämme on neljä henkilöä, mutta välillisesti työllistämme noin pari sataa pakkaamotyöntekijää ja viljelijää.
Valtakunnallisen nuorisojärjestö 4H:n Taimiteko-toiminnassa työllistetään alle 18-vuotiaita, pääasiassa peruskoulun päättäviä nuoria sekä lisätään Suomen metsien hiilinieluja. Kuusen ja männyn taimia istutetaan alueille, jotka eivät ole olleet enää vuosikymmeniin aktiivisen metsä- tai maatalouden piirissä tai ovat poistuneet turvetuotannosta. Tavoitteena on istuttaa 10 000 hehtaaria uutta metsää vuoteen 2030 mennessä, mikä tarkoittaa noin 20 miljoonaa puuta. www.taimiteko.fi