Elenialle istutetaan tänä kesänä 15 000 puun taimea
Yhteensä seitsemän hehtaaria ilmajohtojen alta vapautuvaa johtokatua metsitetään taimien istutuksella Elenian verkkoalueella Jämsässä ja Hämeenlinnassa kesäkuussa. Elenia jatkaa yhteistyötä 4H-järjestön ja Taimiteko-toiminnan kanssa jo neljättä vuotta.
Kun Elenian asiakas vaihtaa laskutuksensa e-laskuksi, lahjoittaa Elenia ilmastotekona yhden puun taimen. Myös Elenian omassa EleniaGO-mobiilipelissä pelaaja voi hankkimillaan pisteillä osallistua taimien istutukseen. Elenian taimien istutukset hoidetaan Taimiteko-yhteistyönä.
Juuri nyt vuorossa on istuttaa viime vuonna pottiin kertyneet 15 000 puun taimea. Maat istutuksille löytyivät vuonna 2023 purettujen ilmajohtojen johtokaduilta Jämsästä ja Hämeenlinnasta.
Kun Elenia rakentaa säävarmaa sähköverkkoa uudistaessaan ikääntyvää ilmajohtoverkkoa, vapautuu maata entisten johtokatujen leveydeltä. Maat ovat yksityisten maanomistajien omistuksessa.
”Kun asiakas tekee omaa arkeaan helpottavan valinnan ja ottaa käyttöön e-laskun, tekee hän samalla kauttamme pienen ilmastoteon. Myös istutuskohteiksi valittujen johtokatujen maanomistajat ovat olleet toimintaan tyytyväisiä. Istutukset ovat heille vapaaehtoisia ja maksuttomia,” kertoo Elenian maankäyttöasiantuntija Miro Saarinen.
Neljässä vuodessa 70 000 puuta
Elenia aloitti Taimiteko-yhteistyön vuonna 2020.
”Nykyisin puiden istutus on osa vastuullisuusohjelmaamme, yksi asiakaslupauksistamme ja EleniaGO-pelimme palkintovaihtoehdoista,” kertoo Saarinen.
Neljän vuoden yhteisistutusmäärä nousee jo 70 000 puuhun ja puita on istutettu yhteensä kahdeksalle paikkakunnalle eri puolille Elenian verkkoaluetta. Jokainen uusi puu metsässä sitoo hiiltä ja hillitsee ilmastovaikutuksia. Elenian istuttamat puut tulevat elinaikanaan sitomaan 16 275 000 kiloa hiiltä, mikä vastaa ilmastovaikutuksiltaan bensiinikäyttöisen auton 2 900 matkaa maapallon ympäri.
Elenia on Suomen toiseksi suurin verkkopalveluyhtiö ja huolehtii sähkönjakelusta 438 000 kotitalous-, yritys- ja yhteiskunta-asiakkaalleen yli sadan kunnan alueella Kanta- ja Päijät-Hämeessä, Pirkanmaalla, Keski-Suomessa sekä Etelä- ja Pohjois-Pohjanmaalla. Elenia huolehtii sähköverkon toimivuudesta ja uudistamisesta, ja rakentaa sähköverkkoa ja -liittymiä kumppaniyhtiöidensä kanssa. Elenia kehittää tulevaisuuden sähköverkkoa uutta teknologiaa hyödyntäen ja pitää huolta ympäristöstä sekä edistää Suomen sähkömarkkinoiden kehitystä. Tutustu lisää www.elenia.fi
Valtakunnallisen nuorisojärjestö 4H:n Taimiteko-toiminnassa työllistetään alle 18-vuotiaita, pääasiassa peruskoulun päättäviä nuoria sekä lisätään Suomen metsien hiilinieluja. Kuusen ja männyn taimia istutetaan alueille, jotka eivät ole olleet enää vuosikymmeniin aktiivisen metsä- tai maatalouden piirissä tai ovat poistuneet turvetuotannosta. Tavoitteena on istuttaa 10 000 hehtaaria uutta metsää vuoteen 2030 mennessä, mikä tarkoittaa noin 20 miljoonaa puuta. www.taimiteko.fi