Lahjoitus Taimiteolle oli Vindirektin aineeton joululahja
Vindirekt on kotimainen yksityisomisteinen laatuviinien maahantuoja. Yrityksen asiakkaana on yli 400 ravintola-alan toimijaa. Yhteistyö Taimiteon kanssa on seurausta Vindirektin ideasta antaa asiakkailleen ja yhteistyökumppaneilleen kestävä ja vastuullinen joululahja.
Olemme erikoistuneet korkealaatuisiin ja persoonallisiin pienten sekä keskisuurten tuottajien artesaaniviineihin, joilla on kiehtova tarina kerrottavanaan. Vindirekt oli ensimmäinen viinien maahantuontiyritys Suomessa, joka aloitti harvinaisten, niin kutsuttujen allokoitujen viinien maahantuonnin.
Jouluna 2022 halusimme antaa asiakkaillemme, yhteistyökumppaneillemme ja tuottajillemme perinteisten joululahjojen sijaan jotain kestävämpää ja vastuullisempaa. Päätimme antaa heille aineettoman joululahjan ja lahjoittaa Taimiteolle. Taimiteon kautta haluamme ehkäistä ilmastonmuutosta, työllistää nuoria ja rakentaa kestävämpää tulevaisuutta.
Yrityksen on perustanut Suomeen ranskalainen Champagnen alueella syntynyt Jean-François ”Johnny” Galtat vuonna 1998. Vindirekt on kasvanut tasaisesti vuosi toisensa jälkeen ja nykyään yrityksessä on töissä 16 henkilöä kattaen myynnin, logistiikan sekä markkinoinnin. Myyntitiimillämme on poikkeuksellisen vahva osaaminen viineistä ja se yhdistettynä tulokselliseen asiakaspalvelun kehittämiseen ovat asioita, joista olemme erityisen ylpeitä.
Meillä on asiakkaana yli 400 ravintola-alan toimijaa ja useita edustamiamme tuotteita löytyy myös Alkon valikoimista. Sen lisäksi kehitämme pitkäjänteistä yhteistyötä useiden matkustussektorin asiakkaiden kanssa.
Haluamme seistä ylpeänä jokaisen viinin takana
Olemme matkalla kohti ympäristövastuullisempaa toimintatapaa ja rakennamme parhaillaan yrityksellemme Ekokompassi-ympäristöjärjestelmää.
Ekokompassissa tulemme ensimmäisenä keskittymään asiaan, johon voimme konkreettisesti vaikuttaa, eli logistiikkaan. Vaihdoimme vuodenvaihteessa hiilineutraaliin varastoon sekä samalla kuljetuskumppania.
Tämän uuden yhteistyön myötä pystymme mittaamaan lähtötilanteen saapuvien kuormien päästöjen osalta ja tulevaisuudessa optimoida kuljetuksia konsolidoimalla, näin pienentäen hiilijalanjälkeämme. Työ ei kuitenkaan koskaan ole valmis, ja tämä on vain yksi monesta konkreettisesta toimenpiteestä. Ekokompassiin sitoutuminen on jatkuvaa oman toimintansa haastamista.
Laatua ja alueensa perinteitä kunnioittavat pienet ja keskisuuret tuottajamme ovat tunnettuja siitä, että he ovat sitoutuneet kestävään liiketoimintaan. Haluamme taata näille tinkimättömille viinintekijöille reilun korvauksen työstään ja seistä ylpeänä jokaisen viinin takana. Tältä pohjalta olemme rakentaneet viinivalikoiman, joka hakee vertaistaan – ihan jo maailmanlaajuisestikin. Valikoimaan kuuluu esimerkiksi maailman ensimmäinen hiilineutraali kuohuviini, jonka takana on liuta suomalaista osaamista.
Vuonna 1998 perustettu Vindirekt on kotimainen, edelleen yksityisomisteinen laatuviinien maahantuoja. Olemme erikoistuneet korkealaatuisiin ja persoonallisiin pienten sekä keskisuurien tuottajien artesaaniviineihin, joilla on kiehtova tarina kerrottavanaan. Laatua ja alueensa perinteitä kunnioittavat tuottajamme ovat tunnettuja myös siitä, että he ovat sitoutuneet kestävään liiketoimintaan. Haluamme taata näille tinkimättömille viinintekijöille reilun korvauksen työstään ja seistä ylpeänä jokaisen viinin takana. Tältä pohjalta olemme rakentaneet viinivalikoiman, joka hakee vertaistaan – ihan jo maailmanlaajuisestikin. Lue lisää www.vindirekt.fi ja seuraa meitä somessa @vindirektfinland.
Valtakunnallisen nuorisojärjestö 4H:n Taimiteko-toiminnassa työllistetään alle 18-vuotiaita, pääasiassa peruskoulun päättäviä nuoria sekä lisätään Suomen metsien hiilinieluja. Kuusen ja männyn taimia istutetaan alueille, jotka eivät ole olleet enää vuosikymmeniin aktiivisen metsä- tai maatalouden piirissä tai ovat poistuneet turvetuotannosta. Tavoitteena on istuttaa 10 000 hehtaaria uutta metsää vuoteen 2030 mennessä, mikä tarkoittaa noin 20 miljoonaa puuta. www.taimiteko.fi