Kristina yhteismatkat -metsä istutetaan Pohjois-Pohjanmaalle kesäkuussa
Perheyritys Kristina Cruises Oy kompensoi hiilijalanjälkeään ja työllistää nuoria 4H-järjestön Taimiteossa.
Matkanjärjestäjäyritys Kristina Cruises Oy istuttaa 4H-järjestön kanssa lähes 6 000 kuusen ja männyn taimea Pohjois-Pohjanmaalle, Kärsämäelle. Taimet istutetaan Silonevan vanhalle turvesuoalueelle.
Istutetuista taimista syntyy noin kolme hehtaaria uutta metsää. Taimiteossa 4H-järjestö kumppaneineen istuttaa uutta metsää alueille, jotka eivät ole vuosiin olleet aktiivisen metsä- tai maatalouden piirissä.
Perheyritys Kristina on nyt ensimmäistä vuotta mukana Taimiteossa.
”Halumme tehdä konkreettisia asioita, toimia läpinäkyvästi ja vastuullisuuden perusperiaatteiden mukaisesti lisätä matkailun positiivista ja vähentää negatiivista vaikutusta. Meille panostus vastuullisuuteen merkitsee myös halua kasvattaa suomalaista hiilinielua ja mahdollistaa suomalaisena perheyrityksenä samalla nuorten työllistyminen. Osana vastuullisuusohjelmaamme olemme luokitelleet ulkopuolisen asiantuntijan (D-mat Oy) laskelmien avulla matkamme ja määritelleet istutettavien taimien määrän jokaista matkalla ollutta matkustajaa kohden”, Kristinan toimitusjohtaja Anu Markkanen kertoo.
Istutustyön tekevät alueella asuvat nuoret. Paikkakunnalla toimiva Kärsämäen 4H-yhdistys on rekrytoinut nuoret, kouluttaa heidät työhön, huolehtii heidän työvarusteistaan ja maksaa heille palkat. Taimiteossa nuoret paitsi työllistyvät, myös pääsevät tekemään konkreettisia tekoja ilmastonmuutoksen hidastamiseksi.
”Koska Taimiteossa työllistetään lähinnä peruskoulun päättäviä nuoria, monelle taimien istuttaminen on ensimmäinen kesätyökokemus. On hienoa, että Kristina Cruises haluaa luoda hiilinieluja ja työllistää nuoria kanssamme Pohjois-Pohjanmaalla”, 4H:n toimitusjohtaja Tomi Alakoski sanoo.
Tänä vuonna Taimitekoja tehdään jo neljättä kesää. Sadat työhön rekrytoidut nuoret istuttavat 19 paikkakunnalla ympäri Suomea reilut 210 000 kuusen ja männyn taimea, mistä syntyy yli 105 hehtaaria uutta metsää. Vertailun vuoksi: 105 hehtaaria vastaa 150 jalkapallokenttää.
Kristina (Kristina Cruises Oy) on yhteismatkailuun erikoistunut suomalainen perheyritys, joka on huolehtinut asiakkaidensa toiveista ja tarpeista jo seitsemän vuosikymmenen ajan. Yritys suunnittelee ja toteuttaa teemallisia yhteismatkoja laatutietoisille suomalaisille maalla ja merellä. Kristina palvelee vuosittain tuhansia elämyksiä, kokemuksia ja mukavaa matkatunnelmaa arvostavia matkailijoita.
Valtakunnallisen nuorisojärjestö 4H:n Taimiteko-toiminnassa työllistetään alle 18-vuotiaita, pääasiassa peruskoulun päättäviä nuoria sekä lisätään Suomen metsien hiilinieluja. Kuusen ja männyn taimia istutetaan alueille, jotka eivät ole olleet enää vuosikymmeniin aktiivisen metsä- tai maatalouden piirissä tai ovat poistuneet turvetuotannosta. Tavoitteena on istuttaa 10 000 hehtaaria uutta metsää vuoteen 2030 mennessä, mikä tarkoittaa noin 20 miljoonaa puuta. www.taimiteko.fi