Kuulea haluaa tukea Taimiteon kautta luonnon hyvinvointia – tavoittelee hiilineutraaliutta vuoteen 2023 mennessä
Green tech -startup Kuulea Energia kompensoi Taimiteon kautta erityisesti lämmittimiensä valmistamisesta ja kuljettamisesta syntyvät päästöt. Kuulea tuottaa myös omat palvelunsa kiertotalouden periaatteita hyödyntämällä.
Olemme Kuuleassa iloisia, että voimme tehdä konkreettisia toimenpiteitä luonnon hyvinvoinnin eteen 4H-järjestön Taimiteko-toiminnan kautta. Lisäksi nuorten työllistäminen toiminnan kautta on meille tärkeä arvo.
Kuulean koko liiketoiminta tuotetaan kiertotalouden periaatteita hyödyntäen. Vaikka omalta osaltamme pyrimme saamaan tuottamamme päästöt minimiin, syntyy päästöjä väistämättä. Kompensoimme Taimiteon kautta erityisesti lämmittimiemme valmistamisesta ja kuljettamisesta syntyvät päästöt.
Haluamme kehittää omaa toimintaamme koko ajan ja tavoitteemme on olla täysin hiilineutraaleja vuoteen 2023 mennessä, hiilinegatiivisia vuoteen 2024 mennessä. Tämän vuoksi laskemme hiilijalanjälkemme sekä suunnittelemme päästövähennystoimenpiteemme kansainvälistä GHG-protokollaa noudattaen.
Kuulea auttaa itsekin yrityksiä saavuttamaan päästötavoitteita
Kuulea on green tech -startup-yritys, jonka tavoitteena on auttaa yrityksiä päästötavoitteidensa saavuttamisessa CO2-vapaalla konesali- ja lämmityspalvelulla. Lämmitysasiakkaidemme kiinteistöissä sijaitsevat Kuulean palvelimet luovuttavat Kuulean oman Green Computing -pilvipalvelun käytöstä syntyvää hukkalämpöä suoraan kiinteistön lämmitykseen.
Kuulean erikoisuutena on, että pystymme hyödyntämään pilvipalvelussamme tuotetun hukkaenergian 95-prosenttisesti uudelleen lämmitysasiakkaidemme kiinteistöjen lämmittämiseen. Tämä on mahdollista, koska lämmittimien sydäminä toimivat palvelimet tuottavat hukkalämpönsä juuri siellä missä sitä oikeasti tarvitaan, eli asiakkaidemme kiinteistöissä. Tämä vähentää merkittävästi palvelusta syntyvää hiilijalanjälkeä, koska tilojen jäähdytyksestä ja lämmön siirrosta ei synny kustannuksia tai siirtohäviötä kuten perinteisillä konesaleilla. Koska tuotetussa lämmössä käytetään jo kertaalleen hyödynnettyä sähköenergiaa, se luokitellaan CO2-vapaaksi lämmitysmuodoksi.
Koska kompensoimme laitteidemme valmistuksesta aiheutuneet CO2-päästöt Taimiteon kautta, koko palvelun hiilijalanjälki on nolla. Palvelua hyödyntävillä kiinteistöllä on palvelun myötä siis mahdollisuus saavuttaa parempi E-luku eli energiatehokkuusluku.
Kuulean perustaja istutti nuorena taimia 4H:ssa
Idea lähteä Taimitekoon mukaan tuli alun perin perustajaltamme Kari Koivistolta, joka oli tehnyt jo aikaisemmassa yrityksessä 4H-järjestön kanssa yhteistyötä. Kari oli myös nuoruudessaan ollut istuttamassa puita 4H-järjestölle. Malli oli siis tuttu ja hyväksi todettu, joten meidän oli helppoa jatkaa yhteistä matkaa myös Kuulean osalta.
4H on erittäin hyvä ja vastuullinen yhteistyökumppani, joka taistelee ilmastonmuutosta vastaan sekä auttaa nuoria yrittäjyyteen. Kuulean taimet istutettiin vuoden 2021 juhannusviikolla Simoon, Tuohiaapan vanhalle turvetuotannosta poistuneelle maa-alueelle.
Vuonna 2020 perustettu Kuulea Energia Oy on edistyksellinen IT ja green tech -alan startup. Tavoitteenamme on auttaa yrityksiä päästötavoitteidensa saavuttamisessa CO2-vapaalla konesali- ja lämmityspalvelulla. Lue lisää palveluistamme osoitteessa www.kuulea.com.
Valtakunnallisen nuorisojärjestö 4H:n Taimiteko-toiminnassa työllistetään suomalaisia nuoria sekä lisätään Suomen metsien hiilinieluja istuttamalla kuusen- ja männyntaimia alueille, jotka eivät ole enää aktiivisen metsä- ja maatalouden tai turvetuotannon piirissä. Tavoitteena on istuttaa 10 000 hehtaaria uutta metsää vuoteen 2030 mennessä, mikä tarkoittaa noin 20 miljoonaa puuta. Lue lisää: www.taimiteko.fi ja www.4h.fi.