Kiilto haluaa olla alansa ympäristöjohtaja – ”4H:n Taimiteossa yhdistyvät sekä ympäristövastuu että sosiaalinen vastuu”
Kiilto on tänä kesänä toista vuotta mukana 4H-järjestön Taimiteossa. Hiilineutraaliutta tavoitellessaan Kiilto tähtää ensisijaisesti päästöjen todellisiin vähennyksiin. Jäljelle jäävät päästöt yhtiö kompensoi hiilinieluja lisäävien hankkeiden, kuten Taimiteon, kautta.
Me Kiillolla haluamme olla alamme ympäristöjohtaja. Lupaus ympäristölle on osa kulttuuriamme ja tapaamme ajatella sekä arvioida tekojemme vaikutuksia. Lupaus ympäristölle muodostuu neljästä osa-alueesta: vihreä energia, vihreät pakkaukset ja logistiikka, vihreät palvelut ja vihreät materiaalivalinnat.
Taimitekoon tutustuimme, kun selvitimme erilaisia tapoja kompensoida hiilijalanjälkeämme. Taimiteossa yhdistyvät sekä ympäristövastuu että sosiaalinen vastuu: Taimiteko-toiminnassa suomalaiset nuoret saavat kesätöitä taimien istuttajina ja luovat Suomeen uusia hiilinieluja.
4H-järjestön Taimitekoon osallistuminen on osa Lupaustamme ympäristölle. Tänä kesänä olemme mukana jo toista vuotta. Nuoret istuttavat 6 600 taimeamme Virroille Pirkanmaalle.
Hiilineutraaliutta tavoitellessamme haluamme ensin vähentää aidosti hiilipäästöjämme. Jäljelle jäävät CO2-päästöt kompensoimme hiilinieluja lisäävien hankkeiden, kuten Taimiteon, kautta. Tällä hetkellä kompensoimme sekä suorat että liikematkustamisesta aiheutuvat CO2-päästömme Taimiteon avulla.
Yksi merkittävimmistä hiilipäästöihimme vaikuttavista käytännön toimenpiteistä on ollut Lempäälän tuotantolaitoksen hukka- ja maalämpöä hyödyntävän hybridijärjestelmän käyttöönotto. Kun prosessien hukkalämpöä hyödynnetään, voimme merkittävästi vähentää lämmitykseen käytettävän maakaasun kulutusta. Lempäälän tuotantolaitoksen hybridijärjestelmän käyttöönotolla olemme saavuttaneet noin 485 tonnin vuotuiset CO2-päästövähennykset.
Kiilto on kasvava yli satavuotias suomalainen perheyritys, jonka visio on vuodessa 2080. Kiilto kehittää, valmistaa ja myy kemianteollisuuden ratkaisuja neljällä eri liiketoiminta-alueella, joita ovat rakentaminen, teollisuuden liimat ja palonesto, ammattihygienia sekä kuluttajatuotteet. Kiillon toiminnan ydinajatuksia ovat ympäristöjohtajuus, läheisyys ja sitoutuminen tulevaisuuteen. Kiilto toimii yhdessätoista maassa ja työllistää yhteensä lähes 1000 henkilöä.
Valtakunnallisen nuorisojärjestö 4H:n Taimiteko-toiminnassa työllistetään suomalaisia nuoria sekä lisätään Suomen metsien hiilinieluja istuttamalla kuusen- ja männyntaimia alueille, jotka eivät ole enää aktiivisen metsä- ja maatalouden tai turvetuotannon piirissä. Tavoitteena on istuttaa 10 000 hehtaaria uutta metsää vuoteen 2030 mennessä, mikä tarkoittaa noin 20 miljoonaa puuta.