Potwell istuttaa metsää 4H-järjestön kanssa Taimiteko-yhteistyössä, kompensoi perunoidensa hiilijalanjäljen
Potwellin Jäljettömän hyvä -sarjan perunoiden hiilijalanjälki hyvitetään Taimiteon avulla. Tänä kesänä Potwellin rahoittamat taimet istutetaan Ähtäriin.
Potwell kompensoi ilmastoperunoidensa hiilijalanjälkeä 4H-järjestön Taimiteko-toiminnassa jo toista vuotta. Hyvitetyt Jäljettömän hyvä -tuotteet tunnistaa pussin kyljessä olevasta hiilijalanjälkitunnuksesta.
Potwellin rahoittamia taimia istutetaan kesäkuussa 2021 Etelä-Pohjanmaalle Ähtäriin. 7 800 taimen istuttamiseen työllistetään 6–8 paikallista nuorta, jotka saavat työstään urakkapalkkaa. Yhteensä istutettavaa on 3,9 hehtaarin verran.
”Vastuullisuus on vahvasti toimintakulttuurissamme. Koko toimitusketjumme on sitoutunut toimimaan yhteisten ilmastotavoitteiden toteutumisen puolesta. Tämä kehitys on meillä jatkuvaa ja osana arkipäiväistä toimintaa”, Potwellin myyntipäällikkö Marko Hovinmäki sanoo.
Hovinmäen mukaan kuluttajat ovat vastuullisia ja haluavat olla selvillä, miten ympäristönäkökohdat on otettu ruokatuotannossa huomioon. Tiedon tulee olla luotettavaa ja helposti saatavilla, ja samoin on tuotannosta tehtyjen hiilikompensaatioiden osalta.
”Taimiteko on meille luonteva hiilijalanjälkikompensaation kumppani. Metsänistutuksen nuoria työllistävä vaikutus on myös meille tärkeä seikka. Tulevaisuudessa on mielenkiintoista nähdä miten meidän istuttamamme metsä kasvaa, jättäen mielenkiintoisen leiman tämänhetkisistä hiilikompensaatioista.”
Perunoiden hiilijalanjälkeä seurattu jo 10 vuotta
Potwell aloitti seuraamaan ja parantamaan perunatuotteidensa hiilijalanjälkeä vuonna 2011. Hiilijalanjäljellä mitataan sitä, miten paljon tietty tuote aiheuttaa kasvihuonekaasupäästöjä koko elinkaarensa aikana. Viime vuonna Luonnonvarakeskus laski Potwellin pakatun ruokaperunan hiilijalanjäljen olevan 11–12 g/100g, ja tämän laskelman avulla hyvitys on Taimiteko-yhteistyössä mitattu.
Vuonna 2020 Potwellille istutettiin 3,6 hehtaaria uutta metsää Saarijärvelle, mikä työllisti kuusi nuorta istutustöihin. Idea hiilijalanjäljettömistä perunoista syntyi viime vuonna, jolloin lanseerattiin kahdeksan perunauutuutta. Yritys hyvittää Taimiteon avulla paitsi omien Jäljettömän hyvä -tuotteidensa hiilijalanjäljen, myös keskusliikeasiakkaidensa, kuten Keskon Pirkka-perunoiden jalanjäljen.
4H-järjestön Taimiteko-toiminnan tavoitteena on istuttaa 10 000 hehtaaria uutta metsää vuoteen 2030 mennessä. Taimiteossa nuoret saavat paitsi arvokasta työkokemusta, myös tehdä konkreettisia ilmastotekoja. Kesäkuun 2021 istutuksissa istutetaan yhteensä yli 95 hehtaaria uutta metsää eli 190 000 kuusen ja männyn taimea. Taimitekoja tehdään 15:ssä kohteessa Suomessa, 12:n kunnan alueella.
Potwell Oy on kahdeksan perunapakkaamon ja -kuorimon omistama myynti-, hankinta- ja kehitysyhtiö. Omistajat ja muut tavarantoimittajat toimivat yhteisten laatustandardien mukaisesti. Perunat viljellään suomalaisten viljelijöiden pelloilta ja ne ovat luotettavasti jäljitettävissä. Hiilijalanjälkimerkki kertoo tuotteidemme ympäristöystävällisyydestä.
Valtakunnallisen nuorisojärjestö 4H:n Taimiteko-toiminnassa työllistetään suomalaisia nuoria sekä lisätään Suomen metsien hiilinieluja istuttamalla kuusen- ja männyntaimia alueille, jotka eivät ole enää aktiivisen metsä- ja maatalouden tai turvetuotannon piirissä. Tavoitteena on istuttaa 10 000 hehtaaria uutta metsää vuoteen 2030 mennessä, mikä tarkoittaa noin 20 miljoonaa puuta.
Lisätietoja:
Marko Hovinmäki
myyntipäällikkö
0400 747 333
marko.hovinmaki@potwell.fi