MTK:n Säätiö mukana rahoittamassa 4H-järjestön Taimitekoa – kaksi hehtaaria taimia istutetaan Virroille

Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK:n Säätiö tukee 4H-järjestön Taimiteko-toimintaa 10 000 euron suuruisella apurahalla.

MTK:n Säätiön myöntämällä apurahalla ostetaan 4 000 kuusen ja männyn taimea sekä rahoitetaan muun muassa taimien istutusvälineet ja istuttajien palkat. Taimet istutetaan kahden hehtaarin kokoiselle maa-alueelle Pirkanmaalle Virroille. Istuttajina työskentelee paikallisia nuoria.

Virtain kohde, jonne MTK:n säätiön taimet istutetaan, on tänä vuonna Taimiteon istutuskohteista suurin. Paikalliset nuoret istuttavat Virroille yhteensä 30 hehtaaria metsää eli yli 60 000 taimea.

Virtain 4H-yhdistys toimii istutuskohteessa vastuullisena työnantajana nuorille. Yhdistys huolehtii nuorten rekrytoinnista, koulutuksesta, varusteista sekä palkanmaksusta.

Taimiteko-toiminnassa työllistyy satoja alle 18-vuotiaita nuoria. Toiminta työllistää pääasiassa peruskoulun päättäviä nuoria, joista monelle taimien istuttaminen on ensimmäinen työpaikka. Taimiteossa on vuonna 2021 mukana ennätykselliset yli 50 eri yhteistyökumppania.

MTK: Hiilen sidonta on merkittävä, ajankohtainen kysymys

Jo vuodesta 1925 asti toimineen MTK:n Säätiön tarkoituksena on tukea taloudellisesti liiton arvoja vastaavia hankkeita ja toimintoja. Säätiön mukaan merkittäviä, ajankohtaisia kysymyksiä ovat esimerkiksi hiilensidonta maa- ja metsätaloudessa sekä kestävien hakkuumäärien kehitys.

Säätiö on sijoittanut puunmyyntituottojaan metsäomaisuuden kartuttamiseen ja omistaa metsätiloja ympäri Suomea. Säätiön tähtäimessä ei ole nopeiden sijoitusvoittojen kerääminen, vaan metsiä hoidetaan metsäluonnon omilla ehdoilla, yli sukupolvien ulottuvalla suunnittelujänteellä. Säätiö jakaa vuosittain varoja sääntöjensä edellyttämällä tavalla niiden edellyttämiin tarkoituksiin.

Vuonna 1917 perustettu Maataloustuottajain Keskusliitto perusti kesäkuussa 1925 taloutensa tueksi säätiön. Tarkoituksensa toteuttamiseksi Säätiö tukee eri tavoin maaseudun elinvoiman edistämistä sekä Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry:n ja sen jäsenten sekä niiden yhteydessä toimivien jäsenyhteisöjen työtä. www.mtk.fi/saatio

Valtakunnallisen nuorisojärjestö 4H:n Taimiteko-toiminnassa työllistetään alle 18-vuotiaita, pääasiassa peruskoulun päättäviä nuoria sekä lisätään Suomen metsien hiilinieluja. Kuusen- ja männyntaimia istutetaan alueille, jotka eivät ole olleet enää vuosikymmeniin aktiivisen metsä- tai maatalouden piirissä tai ovat poistuneet turvetuotannosta. Tavoitteena on istuttaa 10 000 hehtaaria uutta metsää vuoteen 2030 mennessä, mikä tarkoittaa noin 20 miljoonaa puuta. www.taimiteko.fi

Mari Pöyhtäri Viestintäpäällikkö mari.poyhtari@4h.fi