Virtain Tuurannevalle kasvaa YIT:n Hyvien tekojen metsä

Rakennusyhtiö YIT lähti mukaan 4H:n Taimiteko-toiminnan kumppaniksi kesän 2021 istutuksiin. YIT:n 4000 taimea istutetaan Hyvien tekojen metsään Virtain Tuurannevalle osana yrityksen pitkäaikaista 100 hyvää tekoa -vastuullisuusohjelmaa.

Hyvien tekojen metsän kasvatus Taimiteon kautta aloitettiin osana YIT:n joulukampanjaa vuoden 2020 lopulla. Toukokuussa yritys otti vielä loppukirin hyvien tekojen somekampanjassaan ja lahjoitti jokaisesta ilmoitetusta hyvästä teosta puun taimen Hyvien tekojen metsään. Taimien istutustöissä työllistyvät paikalliset nuoret Virroilla.

Nuoret istuttavat YIT:lle 4000 kuusen- ja männyntaimea eli kaksi hehtaaria uutta metsää Virroille, Tuurannevan vanhalle turvesuoalueelle. Taimiteko-istutukset alkavat ympäri Suomea peruskoulun päätyttyä kesäkuun toisella viikolla. Istutuksissa työllistyvät pääosin yhdeksäsluokkalaiset nuoret. Kaiken kaikkiaan nuoret istuttavat kesäkuussa 2021 Taimiteon kautta yli 90 hehtaaria uutta metsää Suomeen.

Yhteistyön keskiössä nuorten työllistäminen

YIT on toteuttanut 100 hyvää tekoa -vastuullisuusohjelmaansa jo melkein 10 vuotta eli vuodesta 2012 lähtien. Ohjelman kautta on tehty erilaisia hyviä tekoja voittoa tavoittelemattomille tahoille.

Hyvien tekojen metsän idea syntyi YIT:n rakentaessa Keskustakirjasto Oodia Helsingin keskustaan. Oodin verhoilu on tehty puusta, ja yritys halusi kompensoida rakennuksessa käytettyä puuta istuttamalla uusia puita Suomeen.

YIT istutti 4H-nuorten kanssa 1000 puun taimea Vaahteramäen Martinkylään jo vuonna 2018 – ensimmäiseen Hyvien tekojen metsään. Taimiteko-toiminnassa yritys näki vielä vaikuttavamman tavan tehdä hyviä tekoja.

”4H:n Taimiteko-toiminnan avulla tuemme nuorten työllistymistä ja torjumme yhdessä ilmastonmuutosta. Uusi Hyvien tekojen -metsä tullaan istuttamaan Virroilla. Hiilinielujen lisääminen on merkittävä tekijä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ja nyt istutettavat puuntaimet toimivat Head of Brand Kristina Broman YIT:ltä.

Taimiteossa kompensoidaan paitsi yritystoiminnan myös yksityishenkilöiden arjen hiilidioksidipäästöjä lisäämällä hiilinieluja Suomeen. Samalla tuetaan paikallisesti nuorten kesätyöllistymistä.

YIT on suurin suomalainen ja merkittävä pohjoiseurooppalainen kaupunkikehittäjä ja rakennusyhtiö. Yrityksen tavoitteena on luoda entistä kestävämpiä, toimivampia ja vetovoimaisempia kaupunkeja ja elinympäristöjä. YIT työllistää noin 7 400 ammattilaista kymmenessä maassa: Suomessa, Venäjällä, Ruotsissa, Norjassa, Virossa, Latviassa, Liettuassa, Tšekissä, Slovakiassa ja Puolassa. Yrityksen vuoden 2020 liikevaihto oli noin 3,1 miljardia euroa. YIT Oyj:n osake noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä.

Valtakunnallisen nuorisojärjestö 4H:n Taimiteko-toiminnassa työllistetään suomalaisia nuoria sekä lisätään Suomen metsien hiilinieluja istuttamalla kuusen- ja männyntaimia alueille, jotka eivät ole olleet enää vuosiin aktiivisen metsä- ja maatalouden tai turvetuotannon piirissä. Tavoitteena on istuttaa 10 000 hehtaaria uutta metsää vuoteen 2030 mennessä, mikä tarkoittaa noin 20 miljoonaa puuta. www.taimiteko.fi.

Mari Pöyhtäri Viestintäpäällikkö mari.poyhtari@4h.fi