Yritysten yhteisö käynnistää planeetan uudestaan vaikuttavilla kestävän kehityksen teoilla – 4H ja Taimiteko mukana
Suomalainen startup-yritys The Planet Company Oy on kehittänyt uuden yhteisöllisen palvelun vauhdittamaan vaikuttavien kestävää kehitystä edistävien yritystekojen leviämistä. 4H on palvelussa mukana ensimmäisenä yhdistyksenä Taimiteko-hankkeella, joka on listattu palvelussa Planet-teoksi.
The Planet Company tuo ensimmäisenä samalle alustalle yli 5000 kestävän kehityksen asiantuntijaa kattavan kansainvälisen yhteisön, kuluttajat, sekä vaikuttavuutta omilla teoillaan tavoittelevat yritykset, yhteisöt sekä järjestöt. Jokainen palvelussa oleva teema ja Planet-teko on asiantuntijoiden valitsema ja arvioima, millä tuetaan juuri niiden yritystekojen näkyvyyttä ja leviämistä, joilla on merkitystä.
”Yritysten hyvät teot ja toimintamallit hukkuvat lähes aina vuosiraportteihin, sosiaaliseen mediaan ja uutistulvaan. Hyvät teot eivät saa ansaitsemaansa huomiota. Halusimme muuttaa tämän”, kertoo The Planet Company Oy:n toimitusjohtaja Jussi Korpikoski.
Palvelussa mukanaolevien toimijoiden ydinviesti on kutsua kaikki yritykset, yhteisöt ja järjestöt mukaan tekemään vaikuttavia kestävän kehityksen tekoja yhteisesti, ei erikseen. Kuluttajat voivat tukea Planet-tekojen leviämistä allekirjoituksin.
”Maailma on valmiimpi yritysten avoimelle yhteistyölle paremman huomisen puolesta. On tullut aika lopettaa nokittelu, ja kannustaa ahkerammin toinen toistamme hyviin tekoihin”, kertoo palvelun kehittäjäkumppanin Vincitin toimitusjohtaja Mikko Kuitunen.
Palvelu kokoaa yhteen ympäristö- ja ilmastotekojen lisäksi myös sosiaalisia tekoja, mitkä korostuvat juuri nyt pandemian vallitessa. Yhtenä tavoitteena onkin tuoda maailmaa paremmaksi muuttavat toimijat ja teot samalle alustalle. Palvelun kehittämisessä vahvasti mukana olleen teleoperaattori DNA:n ensimmäisenä tekona palvelussa on isovanhempainvapaa, jossa jokaiselle isovanhemmaksi tulevalle työntekijälle annetaan jopa viikon palkallinen vapaa.
”Fiksu työnantaja tukee henkilöstönsä mahdollisuuksia työn ja vapaa-ajan joustavaan yhteensovittamiseen, sillä hyvinvoiva henkilökunta on yrityksen menestystekijä. Perheystävällisyys koskettaa käytännössä meitä kaikkia, ei vain lapsiperheitä. Perheystävällisyys yrityksissä on erityisesti asenne- ja tahtotilakysymys, koska siten jokainen yritys voi luoda hyvinvointia sekä itselleen että ympärilleen”, sanoo DNA:n henkilöstöjohtaja Marko Rissanen.
Yritykset ja järjestöt tekevät yhä enemmän yhteistyötä vaikuttavien tekojen parissa. Planet Company -palvelu tarjoaa työkalun myös järjestöille haastaa yrityksiä mukaan vaikuttaviin tekoihin, ja samalla tuoda omaa vaikuttavuuttaan näkyväksi. Suomen 4H on palvelussa mukana ensimmäisenä järjestönä Taimiteolla, jossa työllistetään nuoria ja samaan aikaan luodaan uusia hiilinieluja istuttamalla puita.
”Taimiteko on ilmastoteko, mutta ennen kaikkea työllistämisteko, sillä taimien istuttamisessa nuoret saavat ensimmäisiä kesätyökokemuksiaan. Taimiteon kautta yritykset ja yhteisöt voivat toteuttaa omaa yhteiskuntavastuutaan ja kasvattaa Suomeen uutta metsää”, sanoo Suomen 4H:n toimitusjohtaja Tomi Alakoski.
Planet Company -palvelun teemat liittyvät laajasti kestävään kehitykseen ja elävät ajassa, auttaen yrityksiä fokusoimaan oikein. Esimerkkeinä mm. Planet-teko työyhteisön turvallisuuteen (COVID-19) liittyen, sekä OP Ryhmän vastuulliseen tiedon käyttöön liittyvä Planet-teko.
”Datan turvallinen, läpinäkyvä ja vastuullinen käyttö parantaa asiakaskokemusta ja tehostaa toimintaa. Haluammekin haastaa yrityksiä kehittämään tiedon vastuullista hyödyntämistä. Planet-tekomme eli tietotilinpäätöksemme avulla johdamme tietopääomamme käyttöä ja olemme tunnistaneet kehittämistarpeita, jotka ovat esimerkiksi johtaneet henkilöstön kouluttamiseen finanssiälyn asiantuntijoiksi”, sanoo OP:n Chief Data Officer Sameli Mäenpää.
Planet Company -palvelun konseptia on kehitetty sekä Suomessa että Yhdysvalloissa, jossa yhtiöllä on tytäryhtiö. Palvelussa vastuullisten kuluttajien, muutoksen tekijöiden, rooli on keskeinen.
”Keskeistä on, että teot kuvataan selkeästi ja ymmärrettävästi. Tämä mahdollistaa hyvien tekojen oivaltamisen ja käyttöönoton jokapäiväiseen toimintaan, meille kaikille”, kertoo The Planet Company Oy:n asiakaskokemusjohtaja Matti Miettinen.
Vaikuttavia kestävän kehityksen tekoja tehdään paljon, mutta ne eivät usein saa ansaitsemaansa huomiota. Teko vaatii tarinan ja yhteisen, samanhenkisen ympäristön tukea tullakseen huomatuksi. The Planet Company haluaa luoda suotuisan ympäristön näiden hyvien tarinoiden leviämiselle. Palvelun yhteistyökumppanina toimiva Avidly auttaa The Planet Companyä, sen jäsenyrityksiä ja -yhdistyksiä synnyttämään oman tarinansa osaksi yhteisöä.
“Tämä planeetta kaipaa nyt parempia tarinoita. Ne syntyvät hyvien tekojen kautta ja rohkaisevat muita toimimaan. Ne jäävät elämään kertoessamme niitä toisille. Haluamme olla osaltamme kannustamassa sekä auttamassa kaikkia jäsentahoja ryhtymään sanoista tekoihin, ja luomaan niistä merkityksellisiä, jakamisen arvoisia tarinoita, joita nämä teot ansaitsevat”, toteaa Avidlyn liiketoimintajohtaja Jarkko Vepsäläinen.
Planet Company -palvelu lyhyesti:
Planet Company on yhteisö ja palvelu vaikuttaville yritysteoille näkyä, levitä ja saada aikaan muutosta kohti parempaa huomista. Palvelussa jokainen Planet-teko on arvioitu riippumattomien asiantuntijoiden toimesta, ja yksilöt voivat tukea tekojen leviämistä allekirjoituksin. Yritykset voivat liittyä toistensa käynnistämiin vaikuttaviin Planet-tekoihin, ja tuoda oman vaikutuksensa näkyväksi. Palvelu laskee tekojen kokonaisvaikutusta yhteen reaaliajassa. Palvelun avulla yritykset voivat oppia toisiltaan ja ottaa käyttöön hyviä tekoja omaan toimintaansa.
Kuluttajat voivat tukea Planet-tekojen leviämistä allekirjoituksin, katso lisää: https://planetcompany.com/planet-acts/taimiteko-seedling-action/
Yhteystiedot:
Jussi Korpikoski, Toimitusjohtaja, The Planet Company Oy jussi@planetcompany.com, +358 40 537 5797
Mikko Kuitunen, Toimitusjohtaja, Vincit Oyj mikko.kuitunen@vincit.fi, +358 40 589 8316
Marko Rissanen, Henkilöstöjohtaja, DNA Oyj marko.rissanen@dna.fi, +358 44 220 3230
Tomi Alakoski, Toimitusjohtaja, Suomen 4H tomi.alakoski@4h.fi, +358 40 501 5307
OP Ryhmä, viestinnän yhteystiedot (palvelee arkisin klo 7-19.30): viestinta@op.fi, +358 050 523 9904
Matti Miettinen, Asiakaskokemusjohtaja, The Planet Company Oy matti@planetcompany.com, +358 44 023 0979
Jarkko Vepsäläinen, Liiketoimintajohtaja, Avidly Oyj jarkko.vepsalainen@avidlyagency.com, +358 44 552 5011